Juuri kun luulitte, etten tekisi enää yhtään postausta Lucky Starista, tai etten tekisi yhtään postausta ylipäätään (niin minäkin luulin). Kysymykseni on: kuka katsoo jotain animea uudestaan? Itse katson, jos arvelen, että siinä on jotain niin hienoa, että se kestää useammankin nauttimiskerran. Itse asiassa se, että japanilaiset ja korealaiset animaattorit väsäävät pienellä palkalla ja suurella vaivalla piirrettyjä, jotka katsotaan kerran ajan tappamiseksi ja unohdetaan sitten, on mielestäni kestämätöntä. Onko itsestään selvää, että Kuutin esittelemä striimaus ja sen bisnesmallit vain parantaisivat tarjontaa, mutta eivät (taiteellista) laatua, ts. (minun mielestäni) teosten aikaakestävyyttä ja uudelleenkatsottavuutta? (Tällä hetkellähän tilanne on se, että talven animetarjonta on supistunut 15 sarjaan, ja tuskin sieltä kovin kummoisia aistinautintoja löytyy kymmenisen vuotta animea toljottaneille silmille; kaikki tuntuu toistavan itseään. Korkeintaan Gainax herättää kiinnostusta Gainaxin takia.)
Nyt testissä on Lucky Star OVAn uudelleenkatseltavuus. Siis hui, tämäkin on jo vuoden vanha, kuka enää moista muistaa? Joka tapauksessa KyoAnilla osataan: Kagami Miku Hatsune -cossissaan on hehkeämpi kuin kukaan fanitaiteilija pystyisi kuvittelemaan. Isokuulokemikrofonifetisistit ohoi! Konatan rönsyilevä artikulaatio nimiä lausuttaessa, kuten “KhagammUII”, ei enää ole niin rönsyilevä, mutta kaipa muille Konatan isossa päässä ja sinisissä pörröhiuksissa on jo riittävästi nautittavaa. (Liian vanha setä on liian vanha otakuvitseille, vaikka ne eivät olisikaan geneerisiä. Minulle riittää moe ja liikkuvat piirretyt kuvat. Tulkoot sitten tekemään minusta kotlettien täyteainetta bruttokansantuotteen hyväksi, kun en enää piirretyistäkään välitä.)
Vaan se lentopallo-osio. Parasta tyyliteltyä luckystar-pyöreyttä. Ennen kaikkea ilmeet ovat intensiivisempiä kuin itse sarjassa. (Eivät silti mitään verrattuna alkuperäiseen Gunbusteriin. Kolme viimeistä OVAn jaksoa on niin eläväistä ja hyvin kuvattua, että katsokaa ihmeessä, jos ette saa draamasta hengenvaarallista masennus- tai allergiakohtausta.) Lopputulos: kyllä, paikoitellen hyvää matskua edellämainitun takia, mutta vaatii silti paljon hankittua otakufanimakua.
Palannen hiljaisuuteen. Pitäisi jaksaa metsästää hyvää mangaa, mutta elämä on niin rajallinen, ja sen konfiguroiminen sujuvaksi on joskus hankalaa, jos on kovasti perehtyneisyyttä vaativia harrastuksiakin. ;) (Onneksi Ressentiment ei sentään mätsää täysin oman elämän kanssa. Toivottavasti ei tulevaisuudessakaan. Hyvä käsis, mutta on oltava jotain muutakin koskettavaa kuin häviäjänörttimanga. Kunpa joku kustantaisi Nekojirua englanniksi tai lol, suomeksi.) Japanin kielen skillit voisivat auttaa, kun englanninkielisten markkinoidenkin tarjonta on jo tässä vaiheessa harrastaneisuutta melkoisen nähty (tai sitten olen vain fakkiutunut 2d-otaku).
Lisäys: Hih hih mikä sattuma. Tsekatkaa Bubun vain 18 min myöhemmin ilmaantunut postaus. Siinäpä ainakin yksi rakentava vinkki “anime on roskaa” -kyynikoille.






